Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.06.2010 - 21:31

Reilut kaksi vuotta on tullut vaihtelevalla aktiivisuudella kirjoiteltua tänne vuodatus.netin puolelle. On tullut jonkin verran kiitosta, varsinkin noista vuodatuksen blogipohjista, kiitokset niistä! Ja kiitokset lukijoille, joita ainakin laskurin mukaan on sivuille eksynyt. (en sitten tiedä puuhaileeko laskuri omiaan, toivottavasti ainakin suuntaa antavasti oikeassa.)

Kuitenkin on oma aktiivisuus alkanut lopahtaa kirjoitteluun ja puhaltelee muutoksen tuulet. Koitan saada uutta puhtia kirjoitteluun, ja osaksi tämänkin myötä pikkublogi muuttaa wordpressin puolelle. Uudella ulkoasulla & osoitteella & palvelimella mutta samalla tyylillä jatketaan osoitteessa. http://pikkublogi.wordpress.com/

 

20.04.2010 - 10:32

... ettei graafisen alan opiskelijoille voida hankkia alalla käytettäviä ohjelmia. Tai alan vaatimaa kunnollista opetusta. Photoshop & Indesign löytyy, Näistä kuitenkin suhteellisen kantava voima, Illustrator, puuttuu. Tähän odottelemme kuulemma rahaa Turun kaupungilta<3 Kyllä sitä työharjoittelu jakson aikana Turun Sanomilla kummasteltiin ettei me olla Illutratoria ikinä päästy edes aukaisemaan, siellä kun kaikki ilmoitukset & työt tehtiin lähes järjestäen kyseisellä ohjelmalla. Tästä onkin sitten reilun vuoden päästä mukava jatkaa työelämään...

Tai mites on opetuksen laita? Rehellisesti sanoen oppilaat tietävät esim. Photoshopista puolet enemmän, kuin nämä "opettajat". Koskaan ei ole näytetty mitään ohjelmien hienouksia, mitään ei käytännössä ole meille "opetettu" sanan oikeassa merkityksessä, sanottu vain, että tulee sitten ottaa itse asioista selvää. Näin täällä päin ammatti-koulussa.

19.04.2010 - 20:27

 

 

Tokihan se varmaan monen silmään vaikuttaa sopimattomalta, kun näitä "historian paloja" tällä nykytaiteella töhritään. Itse en voi muuta sanoa kuin että, en ole vielä Turun alueelta yhtä komeita "törkyjä" löytänyt. Kunniaa näiden taiteilijoille. Ja muutenkin, todella komealla paikalla ylhäällä kallion päällä, näkymät muikeat. Tuonne tulee kyllä varmasti palattua tulevina lämpiminä kesäpäivinä (nämäkin vielä tilauksessa?). Saataisiin nyt edes vapuksi komeita kelejä.

19.04.2010 - 20:06

Miten se voi kaikki aina kaatua loppupeleissä omaan niskaan? Niin paljon pitäisi vaan keksiä itselleen tekemistä, saada kaikki pois mielestä. Vaan ei tuo ole mahdollista, ei voi olla koko ajan liikkeellä. En vaan tiedä mitä muutakaan voi tehdä omaa oloaan helpottaakseen.

Miksi päivästä toiseen pitää yrittää jaksaa kuunnella joidenkin niin täydellisen epäkypsien henkilöiden narinaa? Onko tähän pakko suostua? Eivätkö he marinoidensa keskellä voisi pysähtyä ja kuunnella itseään edes vain pienen pienen hetken ajan. Niin kovin puhutaan muista paskaa, mutta pysähdytäänpä hetkeksi jokainen ajattelemaan omaa itseään. Mitä on tullut tehtyä, mitä on sanottu ja miten paljon muita satutettu.

Nyt kun saisi jostain puheseuraa, tekisi mieli vaan avautua, valuttaa kaikki paska ulos kerralla miettimättä sen koommin. Olisi edes tupakkia niin voisi tästä istua läpi yön terassilla miettimässä maailman kulkua. Oikeasti tätä kun alkaa syvemmin pohtia niin mitä helvettiä. Maailmaan mahtuu niin monenlaista tallaajaa ja piipertäjää, että huhhuh. Mitä tässä siis meidän yksilöiden valinnoilla paljon muutetaan. Tottakai, ainahan tätä toitotetaan että jos kaikki ajattelisivat näin mutta.. Vitutko siitä sitten..

Aloin tässä miettimään tuota kummaa miestä joka Turun keskustassa näytteli kadun toiseltapuolen keskariaan ja huusi vataantullessaan jotain paskareiästä ja väistämisestä kauniisti kirosanojen saattelemana. Näytti vielä selvältäkin, tiedä sitten mitä kummaa hänen päässään liikkui, aivan vieras henkilö. Mutta pois hänestä.

Jos yksi ihminen tässä maailmassa tappaa itsensä. Kehen tämä oikeasti vaikuttaa? Mahdollisesti hänen omaisiinsa, mutta hekin tästä selviävät aikanaan. Jos minä heitän roskan kadulle, se ei yllytä maita sotiin, tai pahenna nälänhätää toisella puolen maailmaa. Miksi täällä eletään? Mitä varten tähän oravanpyörään synnytään? Synnytään, opiskellaan, työskennellään, saadaan lapsia, kuollaan, ja näin kaikkia alkaa taas alusta näiden lapsiparkojen kohdalla. Onhan totta, että jotkut meistä elävät "paremman" elämän kuin muut. Yleensä tämäkin paremmuus mitataan vain varallisuuden perusteella. Sehän se tässä maailmassa määrää, raha.

Ihmiset opiskelevat päästäkseen töihin. Ihmiset menevät töihin saadakseen rahaa. RAHA. Rohkenen sanoa, että kaiken rikollisuuden takana ja perimmäisenä ajatuksena pyörii raha. Raha se vain maailmaa pyörittää kaikesta huolimatta. Mitä jos kuitenkin hetkeksi pysähdyttäisiin miettimään pärjättäisiinkö ilmankin, pärjättäisiinkö vähemmällä?

Pikkuisen useammin voisin alkaa taas kirjoittelemaan tänne. Nyt vaan iski kunnon inspiraatio.



ps. jos sinä pikkunen satut siellä ruudun toisella puolella sinne eksymään niin tämänpäiväisestä kiitos, merkitsi tosiaan. siis, perääni lähtem.. äh, kyllä tietää jos tämän lukee. Ei sitä vaan aina kehtaa sanoa suoraan mutta nää on niitä hetkiä millä oikeesti mitataan ihmistä.. <3



23.10.2009 - 13:50

 

Alle on listattu asioita, joista Michelle pitää. Noudata niitä, ja hän maksaa kyllä takaisin. ;)

1.  Ruoka: Ravintola, pizza
2.  Baarit: Steinway Beer Garden, Lucky Winkles 
3.  Ajanvietto: Tikanheitto (darts), biljardi (pool)
4.  Esitykset: Split Sides comedy 
5.  Vaatteet: Venäläiset vaatteet, lasit ja hatut
6.  Autot: Blista, Voodoo, Banshee, Merit, Romanin taxi

23.10.2009 - 13:05

01. Varasta autoja viisaasti

Autojen varastaminen näyttelee suurta roolia GTA IV-pelissä. Kuitenkin, on olemassa viisaita, sekä ei-niin-viisaita tapoja varastaa autoja, ja onkin tärkeää, että muistat pitää pään kylmänä pelin aikana. Yksinkertaistettuna haluat, maksoi mitä maksoi, välttää poliiseja. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että jos poliisi on näkökentässäsi, odotat sen katoavan, ennen kuin varastat auton. Autojen varastaminen poliisin nähden kiinnittää heidän huomionsa automaattisesti sinuun. Myöskin, pääpaino tulisi antaa hylättyjen ja parkissa seisovien autojen varastamiseen kun vaihtoehtona on ottaa liikenteessä oleva auto. Tällä tavoin vältät tekemästä enää enempää rikoksia, kuin auton varastaminen. Ikkunan rikkominen ja auton käynnistäminen on helpompaa kuin valoissa seisovan auton varstaminen ja kuljettajan tappaminen siinä sivussa, loppujen lopuksi.

 

2. Pysy terveenä

Niko ei parane itsestään, joten jos vahingoitut tehtävän aikana, vahingot poistuvat vasta kun teet jotain asialle. Helpoin tapa parantaa Niko, on syödä jotain. Etsi Hotdog koju kadun varrelta, tai suuntaa pikaruokalaan tai ravintolaan. Näistä paikoista löydät ruokia, jotka parantavat Nikon. Noudattamalla näitä ohjeita, ja syömällä säännöllisesti, varmistat sen, että Niko pysyy kunnossa pelin aikana.

3. Käytä armoria

Armorin ansiosta Niko kestää tuplasti enemmän vahinkoa tuliaseista, kuin normaalisti. Ja koska suurin pelin vaaroista on tulla ammutuksi, on ehdottoman tärkeää käyttää armoria joka tilanteessa, kun se vain on mahdollista. Voit ostaa sen asekaupoista karvaaseen hintaan (500$), mutta helpompaa on kuitenkin ottaa selvää kaupungille piilotetuista armoreista.

4. Pysy aseistettuna

Pysymällä koko ajan aseistettuna, kasvatat huomattavasti mahdollisuuksiasi selviytyä Liberty Cityn kovilla kaduilla. On tärkeää pitää mukana muutamia erilaisia aseita, jotta voit lähestyä yllättäviä tilanteita monilla eri tavoin. Esimerkiksi, pesäpallomailalla, pistoolilla, uzilla ja käsikranaateilla voit tappaa vihollisia monilla erilaisilla käytännöllisillä tavoilla. Muista, että jos sinut pidätetään, menetät kaikki aseesi. Voit käyttää ansaitsemasi rahat ostamalla uusia aseita, tai vielä parempaa, kerätä aseita kuolleilta vihollisilta.

5. Pidä huolta ihmissuhteista

Ihmissuhteiden rakentaminen GTAIV:ssä on yksi pelin avainasioista. Ilman hyvin rakennettuja suhteita pelissä tapaamiesi ihmisten kanssa, menetät valtvan osan pelistä. Ota aina vastaan tilaisuudet viettää aikaa kavereidesi kanssa, ja yritä ottaa selvää heidän mieltymyksistään, voidaksesi viedä heidät paikkoihin, joista he pitävät. Silloin tällöin sinun tulisi myös itse soittaa tutuillesi, ja pyytää heiltä seuraa. Mainitaan nyt vielä naiset, sinun tulisi ehdottomasti pitää huolta suhteistasi heidän kanssaan, mutta ole varuillasi! Naiset eivät pidä miehistä, jotka ovat liian aggressiivisia ja päällekäyviä. No.... ainakaan suurin osa heistä.

6. Tutki!

Liberty City ei ehkä ole yhtä tiivis kuin San Andreas, mutta siellä on paljon enemmän nähtävää, usko tai älä. Liberty Cityssä on vain muutamia pieniä, tyhjiä alueita. Jokapuolella tapahtuu koko ajan jotain, jokapuolella riittää nähtävää. Käytä aikaa tutkiaksesi pelin erilaisia mahdollisuuksia nähdäksesi mitä kaikkea pelillä on sinulle tarjota. Kaikki ei ole samantien käytössäsi, tietenkään, mutta heti aluksi jokapuolella riittää nähtävää, jos sinulla vain on aikaa katsoa.

7. Poliisi on vihollinen

Muista - pelaat kovanluokan rikollisella, et lainkuuliaisella kansalaisella. Teetpä mitä tahansa väärää poliisin nähden, olet vaikeuksissa. Muista, että on parempi joutua tapetuksi, kuin pidätetyksi. Kuolemalla menetät rahaa, mutta saat pitää aseesi, pidätettynä  menetät ase arsenaalisi... ja ylpeytesi.

8. Tallenna usein

Olipa sinulla automaatti tallennus käytössä tai ei, sinun tulisi silti useasti tallentaa manuaalisesti vierailemalla "safe house":ssa. Automaatti tallennus on hieno ominaisuus, mutta älä luota siihen. Ennen, kuin sammutat pelin pitkän peli-illan jälkeen, varmista, että tallennat pelin manuaalisesti ennen kuin sammutat konsolin. On parempi olla varma, kuin katua.

9. Mini-peli hulluus

GTA IV sisältöä lukuisia minipelejä, joita sinun tulisi tutkia. Itseasiassa, niistä useat, kuten keilaaminen ja tikanheitto, esitellään sinulle osana ihmissuhteiden parantelua, ja ne ovat loistavia paikkoja viettää aikaa kavereiden tai treffiläisen kanssa. Mutta ne ovat myös hauskoja ajanvietteitä yksin pelattaviksi. Ota aikaa, ja pysähdy baariin heittämään tikkaa, tai suuntaa Memory Lanesiin ja heitä täyskaato. Kuten GTA pelien pelaajat sanovat, asiat jotka eivät ole tärkeitä, tekevät GTA:n ja pakottavat sinut palaamaan ruudun ääreen uudestaan ja uudestaan.

10. Tee rahaa

Lopuksi, kerromme sinulle tämän suuren viisauden. Raha ei ole oiekastaan kiven takana, mutta miljoonat eivät myöskään loju kadulla ja odota sinun hakevan niitä. Jos tarvitset rahaa, on olemassa kaksi keinoa sen ansaitsemisee. Ensimmäinen on tekemällä työtä ystävillesi (tehtävät), kuten ajamalla taxia Romanin firmassa, tai kuljettamalla huumeita Little Jacobille. Toinen, hieman ärsyttävämpi ja vaikeampi tapa on tappaa kansalaisia kadulla ja kerätä heidän pudottamansa rahat.  Kansalaisten varakkuus on satunnaista (jos heillä nyt yleensäkään on rahaa..), ja tappaminen on myös loistava tapa herättää ei-haluttua huomita, mutta hei.. epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja.

 

 

 

23.10.2009 - 12:52

Kun etenet pelissä, ase arsenaalisi kasvaa pikkuhiljaa, ja on tärkeää ymmärtää kuinka näitä aseita käytetään, ja mitkä aseet toimivat parhaiten missäkin tilanteessa. Kerron tässä artikkelissa muutaman sanan aseista GTA:ssa uusille pelaajille.

Sinulla on aina käytettävissä nyrkkisi. Tosin nyrkit ovat pelin heikoin "ase", mutta toimivat kiitettävästi, kun vastustajallakaan ei ole mitään tehokkaampaa käytössään. Sitten, on olemassa tämä GTA-peleissä aiemminkin mainetta niittänyt pesäpallomaila, joka antaa sinulle pienoisen edun, ellei vastapuolella ole tuliaseita käytössään. Kuitenkin, suurin osa vihollisista on aseistautunut kunnon aseilla, ja paras keino taistella on vastata tuleen tulella.

Pistoolit ovat heikoimpia tuliaseita pelissä, mutta helpoimmin saatavillea. Pelin edetessä saat käyttöösi automaatti aseita, kuten uzi, sekä räjähteitä, kuten Molotovin Coctail. On tärkeää oppia tuntemaan jokaisen aseen vahvuudet ja heikkoudet (esim. molotovin coctailit ovat uskomattoman tehokkaita, mutta niillä on myös todella helppo lähettää itsensä tuonpuoleiseen.) Harjoitus tekee mestarin, joten käytä jokainen mahdollisuutesi aseiden käytön harjoitteluun, tulet tarvitsemaan taitoja myöhemmin pelissä.

23.10.2009 - 12:36

Autojen varastaminen on yksinkertaista. Sinun tulee vain kävellä parkkeeratun auton viereen, (tai hitaasti liikkuvan....) ja painaa kolmio-näppäintä ohjaimessasi. Muista kuitenkin käyttää järkeä varastaessasi autoja, katsele ympärillesi, älä nappaa autoa poliisin silmien alla.

Varo myös aggressiivisia auton omistajia jotka aikovat taistella saadakseen ajoneuvonsa takaisin, tämän vuoksi kannattaa hilpaista pois rikospaikalta mahdollisimman nopeasti.

 

 

GTAIV esittelee uudenlaisen ajoneuvo systeemin, jossa jokaisen auton ajettavuus poikkeaa toisistaan. Eikä automerkin vaihtaminen ole ainoa ohjattavuuteen vaikuttava seikka, vaan myös autojen vahingoittuminen vaikuttaa niiden ohjaukseen. Liikaa vahingoittuneella autolla ajaminen on käytännössä tuskaa, mutta jos vahingoitat sitä vähän lisää, se syttyy ilmiliekkeihin, tässä vaiheessa kannattaa ottaa jalat alle, ennen kuin auto räjähtää tuhannen päreiksi.


Lyhyesti, parkkeeratut autot ovat yleensä helpompia varastaa, mutta vaativat hieman lisä panostusta. Suurimpaan osaan parkkeeratuista autosta täytyy murtautua, joka vie hieman aikaa, ja kiinnittää ohikulkijoiden huomion sinuun. Varastetut autot tulee myös saada käynnistymään (simppeliä näppäimien hakkaamista). Varo myös ajoneuvoja, joissa on varashälytin, poliisit huomaavat sinut varmasti jos ajelet ympäriinsä Liberty Cityä pillit soiden.

 

07.10.2009 - 17:54


Grand Theft Auto IV, kuten lähes kaikki GTA pelit, johdattavat sinut rikollisuuden maailmaan. Pelissä ei oikeastaan ole mahdollisuutta edes välttää sitä. Joitain rikoksia Liberty Cityssä pidetään kuitenkin niin mitättöminä, (kuten punaisia päin ajaminen) ettet joudu niistä pulaan. Oikeastaan, sormien läpi menee lähes tulkoon kaikki paitsi tappaminen ja varastaminen.

Mutta GTA IV sisältää kuitenkin paljon tarvittavia ("pakollisia") rikoksia, joista et pääsekään aivan niin helpolla. Päähenkilö, Niko Bellic, vaarallinen ex-sotilas itäisestä Euroopasta, joutuu käymään läpi rikoksia ja tahraamaan kätensä Amerikan kaduilla vain selvitäkseen seuraavaan aamuun.

Peli on tehtävä painotteinen, ja lähes joka tehtävässä joudut tekemään jonkin sortin rikoksen. Voit joutua varastamaan auton, kuljettamaan huumeita, tai jopa tappamaan yhden tai useamman ihmisen saadaksesi vaaditun tehtävän suoritettua. Tehtävät tulevat työnantajilta, yleensä ystäviltä tai ystävien ystäviltä, jotka tarvitsevat pelotonta miestä kuten Niko. Joka tehtävän lopussa, saat tietyn määrän rahaa palkkioksi tehtävän suorittamisesta.




Pelissä on myös useita "sivutehtäviä" sekä ihmissuhteita ratkottavaksi. Joissain tapauksissa naiset kiinnostuvat Nikosta enemmän kuin ystävinä, joskus taas matkan varrella tapaamasi henkilö tahtoo auttaa tai satuttaa sinua, riippuen siitä, kuinka olet heitä kohdellut. Tämä ominaisuus lisää peliin kokonaan uuden ulottuvuuden.

Pohjimmiltaan peliprosessiasi mitataan prosentti mittarilla, jonka löydät pelivalikosta. Mitä enemmän pelaat, mitä enemmän saavutat, sitä suuremmaksi arvosanasi kasvaa. Tässä on pelin idea.

 

 

07.10.2009 - 17:51

Tunteja peliä hakanneena ja todellakin koukkuuntuneena sattui silmäkulmaan pelikaupassa tuo GTA IV strategy guide kirja, joka on painettu piukkaan hyödyllistä tietoa peliä pelaaville. Ajattelin tässä iltojeni ratoksi ottaa niskoilleni projektin, ja alkaa suomentaa pala palalta tätä opasta. Suomennetut artikkelit ilmestyvät blogiini tuonne GTA IV kategorian alle, josta niitä voivat halukkaat käydä lueskelemassa.

Kirjoittaja
Tekstejä millon mistäkin :)
www.website-hit-counters.com

LINKKIVINKIT


http://fin.afterdawn.com/
Suosittu ja vilkas tietokoneen käyttöä koskeva keskustelu/opas sivusto.'

http://www.zedge.net/
Kännykän ilme kuntoon ilmaiseksi. Tyylikkäät taustakuvat ja soittarit Zedgestä.

http://www.aapeli.com/
Suomalainen, loistava ja ilmainen pelisivusto. Varmasti kaikille jo tuttu, mutta kuitenkin..

http://www.popmundo.com/
Ilmainen musiikkiteollisuuteen perustuva internet roolipeli. Kaikille musiikin ystäville.

http://www.deviantart.com/
Valokuvaajille ja piirtäjille suunnaattu taide sivusto, jonne jokainen voi laittaa teoksiaan näytille.