Piti tänään kirjotella äikässä joku juttu internetistä ja yrityksistä.. pistämpä tännekkin.


Nykyään internet toimii todella tärkeänä välineenä, niin markkinoinnin kuin myynnin puolellakin. Netissä törmääkin nykypäivänä jos jonkinmoisia tuotteita myyviin sivustoihin. Myöskään oman verkkokaupan perustaminen ihan omalta kotikoneelta ei nykypäivänä ole vaikeaa, tästä kertookin nettikauppojen suosion kasvu ja valtava lisääntyminen.

Verkosta voi nykyään tilata lähes kaiken; vaatteet, ruuat, pelit, huonekalut tai kodinelektroniikka tavarat kulkevat postin mukana nopeasti vaikka suoraan kotiovellesi, eivätkä kulutkaan rasita liikaa tavallisen kuluttajan kukkaroa.

Verkkokauppojen suhteen ollaan nykyään luottavaisempia, kuin niiden alkuaikoina. Monet edelleen kiertävät verkkokaupat kaukaa ja "pelkäävät" niiden käyttämistä. Hyvin mahdollista onkin, ettei tilattu tuote vastaakaan ostajan odotuksia. Kengät saattavat olla vääränkokoiset, tai takki väärää sävyä, pahimmassa tapauksessa ostaja menettää rahansa, ja tuote jää kokonaan saamatta.

Yhä useammin tilataan tavaraa myös ulkomailta halvempien hintojen perässä. Monissa tapauksissa kuluttaja saattaa säästää kymmeniä, jopa satoja euroja tilatessaan tuotteen kotimaan Giganttien sijaan, vaikkapa Saksasta. Toimitusaikakin on yleensä vain noin viikko, ja tuotteen mukana toimitetaan lasku, joten ei ole edes pelkoa siitä, että tuote jäisi saamatta ja rahat menisivät hukkaan.

Netistä tilataan yhä useammin myös käytettyä tavaraa, näissä tapauksissa pettymyksen riski on tietysti suuri, varsinkin ellei tuotteesta ole aiemmin nähnyt edes kuvaa. Netistä löytääkin nykyään sen suurempaa vaivaa näkemättä monenmoisia kirpputoreja ja huutokauppoja.

Internetin avulla on myös helppo tienata vähän taskurahaa, tai vaikka vähän enemmänkin, myymällä esimerkiksi vanhoja pieneksi käyneitä vaatteitaan, urheiluvälineitä, cd-levyjä, tai ihan mitä vaan! Uuden ilmoituksen luominen näppärältä vie vain muutaman minuutin, ja eikun odottelemaan ostajia.

Miksi silti jäädä muiden varjoon, onhan mahdollista perustaa kokonaan oma verkkokauppa, helposti ja aivan ilmaiseksi. Useasti netissä surffatessaan törmääkin yksityisten henkilöiden perustamiin pikku sivustoihin, jolla kaupataan esimerkiksi omatekoisia vaatteita tai koruja. Hinnat ovat yleensä alhaiset ja tuotteet laadukkaita. Oman nettikaupan ylläpitämisessä tulee kuitenkin usein vastaan monenmoisia ongelmia, kuinka saat houkuteltua asiakkaat juuri sinun sivullesi? Internet tarjoaa tähänkin monia helppoja ja ilmaisia vaihtoehtoja, pitää siis itse nähdä hieman vaivaa ja mainostaa sivustoaan. Ihmiset eivät vain sattumalta eksy juuri sinun sivustollesi internetin miljoonien sivustojen joukosta.

Verkosta tilatessa tulee vastaan omat ongelmansa, mutta useimmiten tilaukset sujuvat mutkitta ja ostaja on tyytyväinen tekemäänsä tilaukseen. Hinnat ovat yleensä paljon kauppojen hintoja halvemmat, ja kun vähän näkee vaivaa ja vertailee hintoja ennen ostoa, saattaa esimerkiksi mp3 soittimen tai tietokoneen ostossa säästää mukavan summan rahaa.

Alhaiset hinnat eivät kuitenkaan ole ainut syy internetistä tilaamisen suosion huimaan kasvuun. Yhtenä syynä voitaneen pitää niiden kätevyyttä. Tuotteet ovat aina katseltavissa, ja tilauksen voi jättää vaikka keskellä yötä, eikä sinun tarvitse lähteä kaupungille ja jonottaa muiden kiukkuisten ostajien joukossa, vaan voit katsella tuotteita kotona kaikessa rauhassa vaikkapa radiota kuunnellen.