Edelleen havaittavissa joo. Vaan juttuhan meni näin..

Viime kesänä astutettiin 15 vuotias tamma. Koko aikanaan ei tarkistettu lääkärillä, joten pienessä jännityksessä elettiin josko varsaa tulee tai ei.

N. viikko sitten kuitenkin alkoi näkyä vähän varsomisen merkkejä, ja alettiin pikkuhiljaa koko sakki uskoa.

Eilen sitten aamusta alkoi jo näyttää varsomisen merkkejä. Ja levitettiin tarhaan kolme olkipaalia.

Iltaan asti kuitenkin saatiin odottaa. Vietiin polle sisään talliin kovan sateen vuoksi, ja noin siinä klo. 23 tuli sitten varsa.. Pieni rääpäle :) Paljon emäänsä vaaleampi oripoika.

Kolmen tunnin kuluttua alettiin jo huolestua, kun ei kaveri tahtonut nousta, eikä siis saanut haviteltua maitoa emältään.

Noh, ei auttanut jäädä odottelemaan. Lypsettiin emältä maitoa purkkiin ja kovalla innolla varsa litki maidot. Ja kyllähän se siitä virkosi. Nousi omilla voimillaan huterille jaloilleen, monien yritysten jälkeen. Huvittavaa oli katsella kun tämä koitti nousta ylös, heilui hetken, ja kaatui taas kumoon..

Nukkumaan päästiin siinä kolmen-neljän aikoihin.

Selvittiin sentään pelkällä säikähdyksellä, aamulla oli innokkaasti hankki itse omat maitonsa :)

Laitan kuvia tulemaan tänään tai huomenna.