Tähän rahan ansainti teemaan liittyen päätin kokeilla googlen kovin kehuttua palvelua. Ajattelin lisätä testimielessä blogiini muutaman mainoksen. Ideahan on siis, että sijoitat sivullesi muutaman mainoksen, ja ansaitsen muutaman sentin ihmisten klikkaillessa mainoksia sivuillasi.
Idea on siis hyvin yksinkertainen, eikä vaadi itseltäsi juuri minkäänlaista vaivannäköä, ensin sinun toki on saatava sivuillesi ihmisiä. Googlen palvelun toimintaa en henkilökohtaisesti kyseenalaista, tottahan on, että monet netin rikastu hetkessä palvelut ovat täyttä soopaa, eikä rahoja kuulu. Eihän tälläkään nopeasti rikastu, on vain hauska katsoa josko vaikka toimisi.
Hakemus on tällä hetkellä käsittelyssä, joten nähtäväksi jää.

google_sm.gif