Ja taas on medialla pyöritystä ja kansa sekaisin.

Jotkut syyttävät valtion huonoa panosta nuorten masennuksen ja mielenterveysongelmien hoitoon. En nyt itse väittäisi senkään olevan syy siihen, että noin vuosi sitten tapahtunut Jokelan kouluammuskelu tragedia toistui.

Jokainen ihminen on erilainen, ja kukin meistä hautoo mielessään omia ajatuksiaan. Emme voi tietää, mitä ohikulkijoiden päässä liikkuu. Emme voi tietää syitä ja motiiveja tämän henkilön ratkaisuun. Hän kuitenkin asui Internetissä antamiensa tietojen mukaan yksin, eikä ainakaan tähän astiseen mennessä ole paljon puhuttu tyypillä olleen kavereita. Miltähän tämän henkilön vanhemmista tuntuu, kumma kun heistä ei ole minkäänlaista informaatiota vielä leivottu pöydälle.

Totta kai kaveripiiri vaikuttaa suuresti nuoren elämään. Otetaan esimerkiksi vaikka tupakka, jos kaverit polttavat niin mitä todennäköisimmin heidänkin kaverinsa polttavat. Kaverit ja ystävät ovat yleensä ne jotka ohjaavat nuoren elämää, ja pitävän tämän elämän edes jonkin verran raiteillaan.

Vaan entä jos ei ole kavereita? Ehkei tälläkään ampujalla ollut ketään kelle kertoa ajatuksistaan, pikkuhiljaa ihminen vain alkaa hautoa päässään jos jonkinmoista. Ymmärrän ratkaisun siltä osin, että ellei elämässä kerta kaikkiaan ole mitään mielenkiintoa, tai syytä, jonka vuoksi nousta ylös sängystä joka aamu, niin totta helvetissä sitä alkaa miettiä jos jonkinmoista, tuntien itsensä turhaksi ja hyödyttömäksi.

Onhan sekin tapa saada julkisuutta, pääsihän tämänpäiväinen ammuskelukin oikeen maanlaajuisesti uutisiin. Vaan kuka tälläistä muistaa ulkomailla enää puolen vuoden tai kuukaudenkaan kuluttua. Tuskin kukaan.

Näistä miljoonista osanotoista ja valitteluista, joita näkee tällä hetkellä lähes joka puolella, blogeissa, Irc-galleriassa.. En voi oikeen muuta sanoa, kun että onhan se valitettavaa, että näin kävi. Vaan tuskin ne ulkopuolisten valittelut uhrien omaisille paljon paskaakaan painaa tällä hetkellä, ja milloinkaan. Onhan se helppo kenen tahansa sanoa olevansa pahoillaan, kun ei itse tiedä, miltä näistä omaisten ja ystäviensä menettäneistä oikeasti tuntuu. Ja sitten itketään, että voi kyllä mää tiedän miten kurjaa sulla on nyt, vaan mitä sitä turhaan sotkeudutaan asioihin, jotka ei oikeastaan itselle kuulu.